Rakasta pappia

Rakasta pappia, ilmianna hänet

 

Pastori Kai Sadinmaan toimittamista samaa sukupuolta olevien avioparien kirkollisista vihkimisistä on tehty kanteluita Helsingin hiippakunnan tuomiokapituliin. Joko 23.8 tai 13.9 tulee päätös mahdollisesta rangaistuksesta. Sadinmaa ei ole ainoa, joka on vihkinyt: Yli sata pappia vihkii tasa-arvoisesti (täältä). Muista, jo tapahtuneista vihkimisistä Sadinmaan suorittamat erovat vain siltä osin, että Sadimaa vihki parit julkisesti. Miksi julkisuus on rangaistavaa? Sadinmaa on tietysti loukannut piispojen arvovaltaa. Mahdollinen rangaistus tullaan luonnollisesti perustamaan kirkkolakiin. Mutta ennen kuin mennään yksityiskohtaisiin lainkohtiin, on hyvä tarkastella miten tähän tilanteeseen on tultu. 

 

Miten tähän on tultu?

 

Pitkään ajateltiin, että on itsestäänselvyys, että avioliitto on miehen ja naisen välinen – ja kun yhteiskunnassa tapahtui muutos, kirkon johto pisti päänsä pensaaseen ja kuvitteli, että vaikenemisella asia menee pois päiväjärjestyksestä. Siksi Kirkkolaissa tai -järjestyksessä ( = asetustasoinen säädöskokoelma) ei ole mitään mainintaa avioparin sukupuolesta. Paniikkiratkaisuna  tuon "itsestäänselvyyden" ylläpitämiseksi kaivettiin esiin Kirkkokäsikirjan maininta sulhasesta ja morsiamesta ja vedottiin kirkon itsehallintoon ja siihen, että Avioliittolain perusteluissa todettiin, ettei tuo laki pakota kirkkoa mihinkään. Ongelma on nyt siinä, että kirkolla ei ole lakitason säädöksiä sille, että jotain ryhmää voi kohdella eri tavoin kuin toisia. Ja nykyisillä kirkolliskokouksen voimasuhteilla tilanne ei muutu mihinkään. Muutokseenhan vaaditaan 2/3 enemmistö.

Mikäli tilanteessa voi nähdä ylipäätään mitään huvittavaa, niin hauskaa tässä onkin, että Sadinmaa on noudattanut kirkkolakia ja -järjestystä, mutta piispat eivät, vaan jopa kehottavat lain rikkomiseen. Pitäisikö heistä siis tehdä kantelu?

 

Laki vs. moraali

  
Teknisesti ottaen kirkossa joudutaan noudattamaan voimassa olevan kirkkolain määräyksiä riippumatta tahtotilasta. Suomen laki esim. rikosoikeudellisissa kysymyksissä on ohittamaton, mutta nyt on kysymys pikemminkin hallinnollisesta menettelystä. Periaatteessa.

 
Kirkon johto ohittaa hallinnollisen menettelyn ongelmat. Se vetoaa uskonnonvapauslakiin ja kirkon itsenäisyyteen mutta ei huomioi sitä, että "kirkon kanta" pitäisi olla kirjoitettu Kirkkolakiin tai – järjestykseen.
Kirkon itsenäisyyteen vetoamisen myötä ongelma kiteytyy klassiseksi kysymykseksi uskonnollisten lakien ja maallisten lakien suhteesta toisiinsa. Sadinmaan tapaus nostaa esiin filosofiset pohdinnat piispojen päätösten oikeutuksesta, kirkon normien pätevyydestä, kansalaisten oikeuksista ja oikeudentulkinnasta. Tuomiokapituli on päättävä elin ja oikeusjärjestelmänä se on poliittisen vallan ruumillistuma.

Jos Sadinmaa saa rangaistuksen, niin valituksen ohella hänen tulisikin tehdä rikosilmoitus ja/tai nostaa siviilikanne. Tuomiokapitulien jäsenten on ymmärrettävä, että he ovat oikeasti henkilökohtaisesti vastuussa tekemisistään.

 

Kirkon johto ei voi piiloutua ns. oikeuspositivistisen ajattelun taakse. Oikeuspositivismihan keskittyy oikeusjärjestelmän sisäisiin kysymyksiin. Kirkko on yhteiskunnallinen toimija eikä ongelma siksi ole vain kirkon sisäinen asia. Oikeuspositivistisen suuntauksen mukaan laki riippuu vain siitä, mitä auktoriteetti on sellaiseksi julistanut ja siten lailla ja moraalilla ei ole mitään välttämätöntä yhteyttä.

Kirkolla on vihkioikeus, joka merkitsee myös velvollisuutta vihkiä kaikki. Kirkon on siis huolehdittava niin lakisääteisistä, kuin myös moraalisista velvoitteistaan hoitaa vihkimiset.

Pitäytyminen kirkkolaissa ei onnistu myöskään uuden Perustuslain myötä, jossa uutena elementtinä tuli perusoikeuksien määrittely ja ns. perusoikeusmyönteinen laintulkinta. Tämä tarkoittaa sitä, että vanhojakin lakeja on nyt tulkittava perusoikeusmyönteisesti – oli niiden säätämisajan intentio mikä tahansa.

 PL 6§ 2mom mukaan "Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella." Tämä on juridisessa käytännössä yleensä tulkittu niin, että "hyväksyttävä peruste" tarkoittaa lakitason säädöstä.

 
Kirkko ei voi asettaa omia jäseniään eriarvoiseen asemaan, jollei siitä ole lakitasoista säädöstä. Toisaalta, jos sellainen olisi, niin miten sen voisi muotoilla niin, että se ei olisi ristiriidassa ihmisoikeuksien julistuksen kanssa? Mihin lain kohtaan tuomiokapituli aikoo siis rangaistusvaatimuksensa perustaa?

 

Julkisuus

 

Todennäköisesti kapituli ei anna tuomiota, vaan jokunlaisen varoituksen/huomatuksen. Päättäjät ovat puun ja kuoren välissä, koska kirkon konservatiivit ovat haukkana niskassa, jos poikkeamisia aletaan sallia.
Mutta varoitus on jo rangaistus johon Sadinmaa voi hakea purkua hallinto-oikeudesta.

Kirkon johto on viivytellyt asian kanssa vuosia sen sijaan että olisi edistänyt väistämätöntä. Johdossa toivottiin parasta, mutta he saivat tämän.

Vihjaukset tai suoranaiset syytökset julkisuushakuisuudesta ovat asiattomia. Sadinmaa on suoraselkäinen mies, joka toimii Suomen lakien mukaan.

Julkisuus on ehdottoman tärkeää syrjinnän vastaisessa työssä. Homojen syrjinnästä ja heidän puolustajiensa rankaisemisesta on tärkeä puhua mahdollisimman julkisesti. Asiat eivät yleensä edisty jos niitä ei nosteta käsiteltäväksi julkisuudessa. Olipa sitten kyse lasten kaltoinkohtelusta katolisessa kirkossa, naisten oikeuksista tai homojen oikeuksista. Tai muiden syrjittyjen ryhmien asemasta.

Kirkon sisällä tapahtuvat vaientamisyritykset noudattavat klassista kaavaa, esimerkkejä löytyy historiasta. Eri asia, mutta periaatteellisella tasolla vastaavanlainen tapaus on luettavissa Martin Luther Kingin kirjeistä Birminghamin vankilasta. Hän kirjoittaa kuinka moderaatit, maltilliset olivat pyytäneet häntä rauhoittumaan ja olemaan konfrontoimatta niin voimakkaasti. Kingin olisi pitänyt olla hiljaa, sillä asia kuulemma edistyi hiljalleen muutenkin. Liian voimakas asian ajaminen aiheutti kriitikoiden mielestä turhia ristiriitoja. Monet, etenkin valkoiset papit moittivat häntä liian radikaaleista ja liian julkisista otteista.  Nykyään taas monet niistä jotka moittivat esimerkiksi Sadinmaata ekstremismistä, kehuvat Martin Luther Kingiä hienosta kamppailusta ihmisoikeuksien puolesta.

Lopuksi

 

Miten Suomen lain ja evl-kirkon kirkkolain suhdetta tulisi sitten tulkita? Suomen lain näkökulmasta asia on yksiselitteinen: Papin vihkimisoikeus Suomessa perustuu siihen, että asiasta on avioliittolaissa erityinen säännös. Kirkolla ei ole muuta vihkimisoikeutta kuin minkä valtio sille myöntää (siunaamisoikeus on eri asia) ja valtion myöntämään oikeuteen sovelletaan valtion pelisääntöjä.

 
Teologisesta näkökulmasta kysymys on pohjimmiltaan siitä, sijoitetaanko homoseksuaalisuus ja samaa sukupuolta olevien parisuhteet perinteiseen tapaan lankeemukseen vai muutetaanko niiden status luomisteologiseksi. Vastaus edelliseen kysymykseen on ratkaiseva, koska evankelis-luterilainen kirkko tulkitsee kirkkolain säännösten olevan protestanttisen kirkon vastine roomalaiskatolisen kirkon kanoniselle oikeudelle. Kanoninen oikeus kohotetaan maallisen oikeuden yläpuolelle ja sen vuoksi minkä tahansa päätelmän lopputulema on jo ennalta annettu.

 

Helsingin Hiippakunna tuomiokapitulin ei kuitenkaan tarvitse ottaa kantaa kiusalliseen kysymykseen luomisopista. Kirkon olisi jo tullut toimia kuten naispappeuden suhteen aikoinaan:  kirkkolain 87 pykälään lisättiin sukupuolet ("… kaksikymmentäkaksi vuotta täyttänyt mies ja nainen …"). Evl-kirkon johto ei voi tässä tilanteessa kuin pidättäytyä samaa sukupuolta olevia pareja avioliittoon vihkineiden pappien rankaisemisesta ja käyttää ns. hengellisen regimentin valtakeinoja, opettamista  ja vetoamista. Rangaistusta ei voi hyväksyä, se on samalla kannanotto tasa-arvoista avioliittolakia vastaan.

 

Tämän kirjoituksen alussa linkitetty mielipidekirjoitus on kuvaava. Vihkimisiä suorittavat papit vetoavat parien yksityisyyteen. Yhtä lailla tilannetta kuvaa pelko. Pelko pappisoikeuden menettämisestä. Papit kuitenkin tietävät olevansa oikeassa. Kuten kirjoituksessa todetaankin: Kirkon opetuksen mukaan avioliitossa keskeistä on rakkaus. Jotta väärässä oleva kirkon johto voidaan saattaa polvilleen, on pappeja autettava. Joukkovoiman edessä piispat ovat aseettomia. Jos pappisi ei itse uskalla ryhtyä avoimeen taisteluun, tee Sinä se pappisi puolesta, tee hänen toiminnastaan julkista.

 

—-
 
(Olen luonut tämän kirjoituksen lähinnä leikka-liimaa -menetelmää käyttäen. Lähteenä Kai Sadinmaan 5.6. klo 19.30 julkaiseman julkisen fb-päivityksen alla käyty keskustelu.)

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu